Kuiva iho

Kuiva iho tuntuu ja näyttää kurjalta. Iho voi hilseillä, halkeilla ja jopa verestää. Vähäinenkin ihon kuivuminen tuntuu kutinana. Lääketieteellinen selitys ihon kuivumiselle on se, että kuivan ihon pintakerroksesta puuttuu rasvaa. Tästä syystä vesi pääsee haihtumaan ihon syvemmistä kerroksista, ja iho kuivuu. Kuivuminen aiheuttaa ihoon lievän tulehduksen, siksi iho kutisee. Kuivan ihon läpäisysuoja on myös heikentynyt, jolloin iho on alttiimpi erilaisille ulkoa tuleville ärsykkeille. Iho tuntuu kuivalta ja kutisevalta.

  • Vinkki! Aurinko (tai UV- valohoito) tekee ihon pintakerroksen paksummaksi ja lisää samalla keramidi- ja vesipitoisuutta.

Kuivat limakalvot

Limakalvoilla on tärkeä tehtävä ihmisen elimistössä. Ne suojaavat monilta taudinaiheuttajilta ja auttavat elimistöä puolustautumaan erilaisia bakteereita ja viruksia vastaan. Ihmisen limakalvot sijaitsevat ruoansulatuskanavassa, hengitysteissä, virtsatie- ja intiimialueilla.

Kuiva ilma ja lämmityskausi talvella kuivattavat erityisesti hengitysteiden limakalvoja. Limakalvot tuntuvat aroilta ja saattavat rikkoutua, jolloin nenästä vuotaa hieman verta. Nenä saattaa tuntua myös tukkoiselta, vaikkei se olisi varsinaisesti ahdas. Syynä saattaa olla se, että limakalvot eivät eritä tarpeeksi limaa tai lima on liian sitkeää.

Emättimen ja ulkosynnyttimien limakalvojen oheneminen ja kuivuus liittyvät usein estrogeenin (naishormonin) puutteeseen. Ongelma on yleinen vaihdevuosi-ikäisten naisten keskuudessa, mutta intiimialueen kuivuudesta voivat kärsiä myös nuoret ja esimerkiksi imettävät äidit. Myös tietyt lääkkeet voivat kuivattaa intiimialueen limakalvoja.

Kuivat silmät

Normaalisti silmän pinta on kostea. Kosteutta tulee jatkuvasti kyynelkanavista kyynelnesteenä, joka voitelee silmän herkkää pintaa. Jos kyynelnestettä erittyy jostain syystä normaalia vähemmän tai se ei levity silmän pinnalle tasaisesti, silmän pinta kuivuu paikoitellen. Tämä tuntuu ärsytyksenä, kutinana tai kihelmöintinä. Silmä voi myös esimerkiksi punoittaa ja vuotaa. Tuuli, ilmastointi tai muu ulkoinen ärsyke pahentaa tilannetta entisestään.